Erityistä tukea tarvitsevien tanssijoiden Tanssiryhmä Ihanat

 

Tanssiryhmä Ihanat toimi vuosia Zodiak – Uuden tanssin keskuksen alaisuudessa. Tanssitaiteilijoiden Riina Hannukselan ja Elisa Lejeunen ohjaama kehitysvammaisten nuorten ryhmä siirtyi vuonna 2022 Yhteisö tanssii -yhdistyksen alle ja sen toiminnasta tuli säännöllistä ja ympärivuotista. Ryhmän rahoitus on perustunut kohde- ja hankeavustuksiin, mutta vuodesta 2024 lähtien ryhmän toiminta rahoitetaan toiminta-avustuksesta. Näin ryhmän tanssijoilla on mahdollisuus kehittää omaa taiteellista ilmaisuaan pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Ryhmä valmistaa vuoden aikana esityksen, joka kiertää erilaisissa tapahtumissa tai festivaaleilla kutsuttuna tai avoimen haun kautta. Tämän lisäksi ryhmä kiertää kehitysvammaisille aikuisille suunnatuissa ryhmäkodeissa ja toimintakeskuksissa vuonna 2023 valmistuneella tanssielokuvatrilogialla ja näyttämöteoksella.