KEHÄRATA TANSSII –yhteisötanssifestivaali 23.-26.8.2018
Yhteisö tanssii ry järjestää elokuussa järjestyksessä viidennen yhteisötanssifestivaalin. Otsake “Kehärata tanssii” kertoo paljon: tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiseudun kehäradan asemapaikkakunnille.
Festarin kokonaisuus muodostuu seminaarista, työpajoista niin ammattilaisille kuin yhteisötanssijoille, verkostotapaamisesta sekä asemapaikkakunnilla järjestettävistä esityksistä.
Hanketta ovat tukeneet Wihurin säätiö, Taiteen keskustoimikunta ja Helsingin kaupunki. Yhteistyökumppaneita ovat Annantalo, Käpyrinteen palvelutalo, Myyrmäki-liike, Tanssin talo, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Tanssiteatteri Raatikko, Vantaan Tanssiopisto, Itä-Suomen tanssin aluekeskus/Laatuhuoltohanke sekä Zodiak ry.
OHJELMA PÄHKINÄNKUORESSA
Festarin avajaiset pidetään Taiteiden yönä päärautatieasemalla 23.8.2018 klo 18:00. Sitä ennen on päivällä järjestetty ainutlaatuinen Yhteisötanssi ja nuoret –seminaari yhteistyössä Tanssin talon kanssa.
Perjantaina 24.8.2018 asematapahtumat, esitykset ja työpajat, käynnistyvät jo klo 10:00 kun Pia Lindy esiintyy Malmin aseman seudulla teoksessaan Lyhyttarinoita liikkeessä. Pasilan kirjastossa esiintyy perjantaina klo 14:00-16:00 Todellinen Kollektiivi Kudelmien kehässä. Päivän aikana on myös työpajoja esim. Käpylän peruskoulussa.
Pe 24.8.2018 Tikkurilan kauppakeskus Dixissä klo 16:00 sekä Myyrmäen aseman lippuhallissa klo 17:00 järjestetään tanssikavalkadit, joissa on mukana värikäs kokoelma eri tanssityylien edustajia.
Myyrmäkeen on rakenteilla Myyrmäki-liikkeen tuella aito yhteisötanssiesitys, jossa paikalliset työskentelevät yhdessä ammattilaisen kanssa ja rakentavat tilaisuutta varten teoksen. Ryhmää ohjaa Sonja Elonen.
Lauantaina 25.8.2018 Pasilan kirjastoon rakentuu Pauliina Aladinin ja Anni Puuperän Taidekahvila, josta voi tilata tanssiannoksia klo 12:00-14:00. Käpylän senioritalossa Käpyrinteessä on tarjolla Myrsky-ryhmän Tanssiva juhlakattaus Elli Isokosken johdolla. Mukana ovat myös Zodiakin senioriryhmä sekä Tanssiteatteri Raatikon yhteisötanssiryhmä Ryhdikkäät Rypyt.
Sunnuntaina 26.8.2018 järjestetään Annantalolla klo 11:00 perhepainotteinen päättäjäistilaisuus, jossa on esitysten lisäksi tarjolla mm. Sari Breilinin vetämä Bollywood-tanssin työpaja.
Myös Zodiak ry:n Aidatut unelmat pe 24.8. ja su 26.8. klo 19:00 Kannelmäessä ovat osa Kehärata tanssii –ohjelmaa.
Ks. FB-sivu Yhteisötanssifestivaali, jonne ohjelmaa päivitetään jatkuvasti.
https://www.facebook.com/yhteisotanssifestivaali/
Lisätiedot:
tuottaja Hannele Niiranen: keharata2018@gmail.com
https://tanssintalo.fi/tapahtumia/yhteisotanssi-ja-nuoret-seminaari/ohjelma/
TANSSII –yhteisötanssifestivaali 23.-26.8.2018
Lataa ohjelma (PDF)
SANNA KUUSISTO – VUODEN 2018 YHTEISÖTANSSITAITEILIJA
Yhteisö tanssii ry julkisti Kehärata tanssii -yhteisötanssifestivaalin yhteydessä tanssitaiteilija Sanna Kuusiston (synt. 1960) nimityksen vuoden 2018 yhteisötanssitaiteilijaksi.
Sanna Kuusisto on yhteisötanssin pioneeri, jolla on pitkä ura monipuolisena tanssitaiteilijana ja inklusiivisen taidekasvatuksen asiantuntijana. Kuusiston työlle tunnusomaista on taidetanssin ilmaisukeinojen edistäminen yksilön tai ryhmän omista lähtökohdista.
Vuonna 1995 Kuusisto käynnisti Uudenmaan CP-yhdistyksen tanssitaidekerhon, joka myöhemmin alkoi toimia osana Annantalon ryhmiä. Ryhmä sai Opetus- ja kulttuuriministeriön Lasten päivän palkinnon vuonna 2003. Sanna Kuusisto on saanut työstään henkilökohtaisen tanssitaiteen valtionpalkinnon vuonna 2006.
Dancehearts nimellä nykyisin tunnettu ryhmä toimii aktiivisesti edelleen. Yli 20 vuotta Annantalolla tehdyn työn lisäksi Sanna Kuusisto on työskennellyt pitkään mm. Tanssiteatteri Raatikon yhteisötaideprojekteissa. Pedagogis-taiteellisen työnsä lisäksi hän on kouluttanut, mentoroinut ja toiminut aktiivisesti mm. Yhteisö tanssii ry:n hallituksessa.
Kollegat kuvailevat Sannaa henkilöksi, joka tinkimättömän avoimesti etsii tilaa yhdenvertaisuudelle. Hänen päämääränsä on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut aktiivisesti edistää erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeutta taiteen harrastamiseen.
Pitkäaikaisen työparinsa Annika Sarvelan kuvauksen mukaan
Sanna selviää onnistuneesti epätoivoiseltakin tuntuvasta tilanteesta koko ryhmää rauhoittaen. Esimerkiksi kun tiloja kesäleirille ei saatu, niin leiri pidettiin ulkotilassa vaeltaen tai kun esitykseen pääsi vain yksi esiintyjä Sannan lisäksi, he päätyivät improvisoimaan esityksessä kaikkien puuttuvienkin roolit.
”Rytmi, muoto ja tila yhdistävät tanssin muihin taiteenaloihin. Liike yhdistää tanssijan muihin tanssijoihin. Tanssien voi ilmaista mitä vain, kun uskoo niin.” Kuvailee Sanna Kuusisto itse nuorten työpajaesitteessä.