Yhteisötanssifestivaali 2010

YHTEISÖTANSSIFESTIVAALI 2010

Suomen ensimmäinen Yhteisötanssifestivaali Tampereella 26.-29.8.2010 on syntynyt Yhteisö tanssii ry:n aloitteesta. Tänä vuonna se tehdään yhteistyössä Sisä-Suomen Tanssin aluekeskuksen ja pääkirjasto Metson kanssa. Ensimmäisen festivaalin tavoitteena ja teemana on tuoda julki, että yhteisötanssi on tarkoitettu kaikille. Esityksiä, työpajoja, eettisyysseminaari, tanssivaellusta, yhteisöllinen performanssi ja improvisaatiota sisä- ja ulkotiloissa.

Yhteisötanssitaiteilija Marjo Hämäläinen on festivaalin taiteellinen johtaja yhdessä Yhteisö tanssii ry:n hallituksen kanssa.

Päätapahtumapaikkana on pääkirjasto Metso, jonka sopukoihin tanssi levittäytyy. Myös Johanneksen koulussa, Pakkahuoneella, Tampereen liikennelaitoksen busseissa, puistoissa ja kaduilla on monimuotoisia esityksiä. Tanssimassa mukana on tanssin ammattilaisia ja harrastajia Tampereelta ja ympäri Suomea. Suurin osa esityksistä on ilmaisia.

OHJELMA

Aloitukset ennen alkua:

YHTEISÖTANSSIPAJA KIRJASTON HENKILÖKUNNALLE
tiistaina 24.8.2010 klo 15-17
Kirjaston henkilökunta saa varaslähdön Yhteisötanssi-festivaaliin, kun he tanssivat tanssitaiteilija Marjo Hämäläisen ohjauksessa. Yhdessä tanssiminen sopii työyhteisöille, ja toiminnan tavoitteet muodostuvat ryhmässä yhteisesti. Yhteisötanssi tukee työhyvinvointia ja tuo tuulahduksen ruumiillisesta olemisesta sanojen rinnalle.

YHTEISÖTANSSIA PETÄJÄKODISSA
keskiviikkona 25.8.2010 klo 14.30
Petäjäkodin asukkaat tanssivat päivää ennen festivaalin alkua. Yhteisötanssin ammattilainen menee usein yhteisön luo. Ikä ja liikuntarajoitukset eivät ole esteenä tanssimiselle. Tanssipajaan osallistuu yli 30 Petäjäkodin asukasta pyörätuoleineen ja rollaattoreineen. Tanssiin johdattelee tanssitaiteilija Marjo Hämäläinen yhdessä Tampereen Tanssivan yhteisön jäsenten kanssa.

torstai 26.8:

YHTEISÖTANSSIA AAMUISIN
Metson luentosali I (to-la) klo 10-10.30
Aamuisinkaikilla on mahdollisuus virittäytyä päivään tanssimalla Marjo Hämäläisen ohjauksessa. Asuksi käy arkivaatteet, joustavat vaatteet antavat tilan liikkeelle, ja paljaat jalat tuntevat lattian parhaiten. Voit tuoda myös (lempi-)musiikkiasi mukaan. Tervetuloa joka aamu!

TANSSIPOLKU
Metson luentosali I to 26.8 klo 11.00
Tanssipolku aloittaa Yhteisötanssifestivaalin virallisen ohjelman. Tanssipolku on osallistava matka tanssin esihistoriallisesta ajasta nykypäivään. Tanssin historiaan tutustutaan kuvien, liikkeen ja musiikin kautta. Tanssipolun konsepti on toiminnanjohtaja Piia Kulinin luoma. Tapahtuman ”esitanssijoina” ovat Tanssipolun harjoitelleet tanssijat Päivätoimintakeskus Sinikellosta Tampereelta ja Muistolan koulusta Vammalasta.
Sinikellolaiset ovat työskennelleet Marjo Hämäläisen yhteisötanssityöpajoissa vuodesta 2003 lähtien. Yhdessä tanssiminen, esitysten valmistaminen ja esittäminen ovat muovanneet kontaktista kiinteän ja läheisen. Sinikellolaiset ovat eri-ikäisiä kehitysvammaisia nuoria ja nuoria aikuisia.
Muistolan koulussa yhteisötanssia on ollut vuodesta 2007, ja nyt koululaiset esiintyvät julkisesti ensimmäisen kerran. Esiintyjät ovat 7-15-vuotiaita erityistä tukea tarvitsevia koululaisia, joukossa myös juuri vasta tänä syksynä koulunsa ja yhteisötanssin aloittaneita. Tanssipolussa nämä yhteisöt kohtaavat. Esiintyminen ja näkyväksi tuleminen on myös tärkeää. Ohjaajana toimii Marjo Hämäläinen. – Tervetuloa kaikki kannustamaan ja ihailemaan!
Iltapäivän Tanssipolut on varattu päiväkotien eskariryhmille

RUUSUN HENKI – KUKKAISTANSSEJA
Metson luentosali I to 26.8. klo 17 ja klo 18
”Ruusun henki – kukkaistansseja”-teos on Raisa Vennamon koreografia, joka sukeltaa kukkien maailmaan, eri väreihin ja tunnelmiin, muistoihin ja elämänkaaren vaiheisiin. Tanssi rakentuu vuorovaikutuksessa esiintyjän, Raisa Vennamon, ja katsojan välille. Hetki avaa tilaa yllätyksille ja yhdessä kokemiselle.
Teoksen rakenne ja konsepti ovat ennalta määrätyt, mutta lopullisen muotonsa teos saa yhdessä katsojiensa kanssa. Tanssi ja liikemateriaali perustuvat improvisaatioon. Musiikkina kuulemme osan Hector Berlioz teoksesta Kesäyöt ja Kukkaisvalssin Pjotr Tchaikovskyn teoksesta Pähkinänsärkijä.

Raisa Vennamo on pitkän linjan tanssitaiteilija, hän on toiminut 1970-luvulta lähtien koreografina, tanssinopettajana ja free-lance tanssijana. Viime vuosina hän on keskittynyt yhteisöllisiin tanssiprojekteihin ja esiintynyt paljon palvelutaloissa. Raisalla on Feldenkrais-menetelmän praktiikka Helsingissä, hän ohjaa kehontuntemuksen kursseja erilaisille ryhmille ympäri Suomea.

perjantai 27.8:

YHTEISÖTANSSIA AAMUISIN
Metson luentosali I (to-la) klo 10-10.30
Aamuisinkaikilla on mahdollisuus virittäytyä päivään tanssimalla Marjo Hämäläisen ohjauksessa. Asuksi käy arkivaatteet, joustavat vaatteet antavat tilan liikkeelle, ja paljaat jalat tuntevat lattian parhaiten. Voit tuoda myös (lempi-)musiikkiasi mukaan. Tervetuloa joka aamu!

LYHYTFILMITRILOGIA
Metson luentosali I pe 27.8.klo 10.30- 12.15

Kirsi Heimosen ohjaama lyhytfilmitrilogia kertoo sosiaali-terveysalan yhteisöistä Helsingin Diakonissalaitoksella ja käsikirjoitusmateriaali on kerätty sadutusmenetelmällä. Koti(2004) perustuu vanhusten tarinoihin lapsuudesta ja nuoruudesta. Huomenna kaikki on toisin (2005)avaa huumetyöntekijöiden näkökulmia heidän työhönsä. En muista. Muistan (2008) sukeltaa lastenkodin lasten todellisuuteen. Esiintyjät: Eero Enqvist, Helka-Maria Kinnunen, Kirsi Heimonen; musiikki: Jorma Tapio, Sampo Lassila ; kuvaus: Jean-Francois Boucher , Raimo Uunila, leikkaus: Reetta Wikström, Raimo Uunila; tuotanto: Helsingin Diakonissalaitos.

Kirsi Heimonen kertoo lyhyesti matkasta sadutusmenetelmästä lyhytelokuviksi.

Kirsi Heimonen väitteli viime vuonna tanssimisen kokemuksista Teatterikorkeakoulussa. Hän on työskennellyt lähes kymmenen vuotta tanssitaiteilijana sosiaali-terveysalalla erilaisten ihmisten parissa. Viime vuodet hän on toiminut muistisairaiden parissa hoitokodissa.

pieni EETTISYYSSEMINAARI
Metson luentosali I pe 27.8. klo 12.30-13.45
Eettisyysseminaari on kaikille avoin tapahtuma, jonka puheenjohtajana ja alustajana toimii tanssitaiteilija Kirsi Heimonen. Muita puheenvuoroja esittävät Marjo Hämäläinen, Titta Court ja Sanna Kuusisto. Mitä eettisyys merkitsee yhteisötanssissa? Mitä tanssitaiteilijat ajattelevat toisen kunnioittamisesta, toisen ottamisesta toisena taiteellisessa työskentelyssä? Mitkä ovat käytännön haasteet? Alustusten jälkeen yleisökeskustelu.

JUHLATILAISUUS
Metson ala-aula pe 27.8. klo 14.30 –
Kaikille avoimessa Juhlatilaisuudessa pidetään juhlapuheita, julistetaan Vuoden 2010 Yhteisötanssitaiteilija, julkistetaan Yhteisö tanssii ry:n Yhteisötanssijulkaisu ja tietenkin – tanssitaan! ”Puheenjohtajat tanssii” on Yhteisö tanssii ry:n puheenjohtajan Marjo Hämäläisen, varapuheenjohtaja Kirsi Heimosen ja Pirkanmaan Tanssin Keskus ry:n puheenjohtajan Anniina Kumpuniemen improvisaatioesitys, joka avaa puheenjohtajuuden ja yhdistystoiminnan moninaiset puolet. 60+ ryhmä on Marjo Hämäläisen keväällä perustama yhteisötanssiryhmä, joka nyt esittää teoksen ”Ankan kanssa”.

NEITI JA SOTAMIES
Metson luentosali I pe 27.8. klo 16.45
Viialan yhteisötanssiryhmä esittää ”Neiti ja Sotamies”. Esitys alkaa ulkona Metson läheisyydestä. Yleisö liikkuu mukana ja viimeinen kohtaus tapahtuu luentosalissa. Teos on Marjo Hämäläisen yhdessä ryhmän kanssa valmistama Viialan Kesäkatu 2010 tilaama esitys, joka pohjautuu sotamiehen ja neidin kirjeenvaihtoon vuosina 1942 ja 1943. Ensi-ilta oli 17.7.2010 klo 17 Viialassa. Seitsemän esiintyjää ovat 14-70-vuotiaita miehiä ja naisia, mukana on myös ja 6- ja 7-vuotiaat pojat.

lauantai 28.8:

YHTEISÖTANSSIA AAMUISIN
Metson luentosali I (to-la) klo 10-10.30
Tänä aamunakaikilla on mahdollisuus virittäytyä päivään tanssimalla Mirja Tukiaisen ohjauksessa. Asuksi käy arkivaatteet, joustavat vaatteet antavat tilan liikkeelle, ja paljaat jalat tuntevat lattian parhaiten. Voit tuoda myös (lempi-)musiikkiasi mukaan. Tervetuloa joka aamu.

TANSSIVAELLUS
Metson pääovi la 28.8. klo 10.30-13.30 (vaellus päättyy samaan paikkaan)
Tanssivaelluksen luotsaavat tanssitaiteilijat Sanna Kuusisto ja Annika Sarvela.Kaupungilla vaeltava tanssi on hilpeä tapa lähestyä tuttuja katuja ja ihmisiä tai tutustua uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin. Se tarjoaa tarkkaavaisen kosketuksen kaupunkitilaan, ulkoilmaan ja ihmisvilinään. Tanssien kuljetulle kadulle ja puistolle syntyy toisenlaisia merkityksiä kuin muuten yleensä ohimennen. Vaelluksen lomassa pysähdytään nauttimaan ja osallistumaan esimerkiksi esitykseen Maisemassa ja 60+ ryhmän tanssiin. Hetken herätteet ohjaavat kulkua. Tanssien on mahdollisuus löytää yhteys toisiin ja ympäristöön.

Tapahtumaan voivat osallistua kaikki halukkaat. Reitti sopii tanssittavaksi kengillä tai pyörätuolilla. Mukaan voi ottaa henkilökohtaisen avustajansa, jos haluaa. Alle 12-vuotiaat mieluiten tutun aikuisen seurassa.

Sanna Kuusisto ja Annika Sarvela ovat tanssitaiteilijoita, jotka ovat yhdessä ohjanneet Uudenmaan CP-yhdistyksen tanssikerhoa. Kerho on toiminut 15 vuotta. Kerhon toimintaan liittyvät kesäkurssit on viime vuosina toteutettu kaupunkitilassa vaeltaen. Kaupunki avautuu tilaksi, jossa paikkojen välillä on reittejä, ilmalla on lämpötilansa ja tuoksunsa, hetkellä valonsa ja äänensä. Tila houkuttaa tanssiin.

MAISEMASSA
Koskipuistossa vanhan kirjastotalon vieressä la 28.8.n. klo 11.45
Maisemassa on nähtävissä, kun Tanssivaellusväki saapuu paikalle. Maisemassa tanssivat Yhteisö tanssii ry:n tanssitaiteilijat Kirsi Heimonen, Raisa Vennamo, Titta Court ja Marjo Hämäläinen.
Tamperelaisessa maisemassa ohikulkijat voivat ilahtua ja hämmästyä tanssin voimasta. Puiston puut ja polut ja kaupungin kiivas syke punoutuvat esiintyjien liikkeisiin ja olemukseen. Esitys sai ensi-iltansa Helsingissä Tokoin rannassa kesäkuussa 2009, kun Yhteisö tanssii ry:n juhli 10-vuotistaivalta.

LENNÄ, LENNÄ LEPPÄKERTTU
Koskipuisto Rautatieaseman puoli la 28.8 klo 12.30 (noin)
60+ ryhmä esittää Lennä, lennä leppäkerttu, kun Tanssivaelluksen väki saapuu paikalle. Lennä, lennä leppäkerttu on sarja tanssijoille merkityksellisiä värssyjä ja liikkeitä, jotka he ovat itse löytäneet. Menneisyys, nykyisyys, kaipuut, haaveet ja elämän kipukohdat ovat synnyttäneet liikkeen.
60+ ryhmä on Marjo Hämäläisen perustama yhteisötanssiryhmä, johon kuuluu parikymmentä 60-76-vuotiasta miestä ja naista.

RUNOSTA TANSSIKSI
Metson luentosali I la 28.8. klo 10.30 – n. 13.30
Työpajan ohjaajina toimivat tanssitaiteilija Mirja Tukiainen ja huilisti Kristiina Kivistö-Rahnasto. Työpaja ei vaadi osallistujilta aikaisempaa tanssikokemusta. Työpajaan voi tulla itse valitsemansa runon kanssa tai valita runonsa pajassa. Sanan, liikkeen ja äänen yhteyttä haetaan niin, että ne voivat tapahtua joko yhtäaikaisesti tai eri aikaan. Työpajassa työstetään liikettä ja ääntä osallistujien valitsemien runojen pohjalta tavoitteena lopuksi tarjota muille kirjastonkäyttäjille monitaiteellinen, pysäyttävä hetki. Työpajaan osallistuminen eri edellytä esiintymistä kirjastossa.
Osallistujamäärä enintään 12 henkilöä.
Työpajaan on ennakkoilmoittautuminen: kirsi.soini(at)sisasuomentanssi.fi

Mirja Tukiainen on tanssitaiteilija, joka esiintyy erilaisissa tiloissa ja paikoissa ja ohjaa tanssityöpajoja erilaisille ryhmille eskari-ikäisistä eläkeläisiin. Hänet valittiin vuoden 2009 yhteisötanssijaksi ja hän sai samana vuonna Oriveden kaupungin kulttuuripalkinnon. Hän oli valtion tanssipalkinnon saaja vuonna 2007.

Kristiina Kivistö-Rahnasto on muusikko ja huilunsoiton opettaja, joka on tehnyt yhteistyötä ja esiintynyt erilaisissa monitaiteellisissa projekteissa.

ME-ME
Metson satuhuoneessa la 28.8. klo 12, klo 13 ja klo 15
Esitys Me-Men kohdeyleisö on 0-3-vuotiaat vanhempiensa kanssa. 12 lasta vanhempineen mahtuu yhteen esitykseen. Yleisö on me. Esiintyjät ovat me. Yhdessä olemme Me-Me. Lempeästi erilaisessa tanssiteoksessa yleisö luo ainutkertaisen esityksen yhdessä tanssijoiden ja muusikon kanssa. Me-Me on tanssiesitys, jossa lapset toimivat liikeimpulssien antajina ja esiintyjät näihin impulsseihin vastaajina.

Esityksessä on yksi sääntö ja se on suunnattu kaikille: puhuminen on kielletty. Kaikki kommunikaatio tapahtuu kehon kielellä. Esitys perustuu esiintyjien avoimuuteen ja kokemukseen lasten kanssa toimimisesta, erityiseen tilanneherkkyyteen ja vahvaan improvisaatiokykyyn.

Tanssijat: Kati Aura/Päivi Aura
Musiikki: live Philippe-Marcel Iung
Ensi-aamu 27.1.2009 klo 9.00 Taidetalo Pikku-Aurora, Espoo
Esityksiin on ennakkoilmoittautuminen: kirsi.soini(at)sisasuomentanssi.fi

ELLI – Dokumentaarinen monitaideteos
Metson luentosali I la 28.8. klo 14
Elli-videon ja keskustelutilaisuuden sekä Ellin maailmaan johdattelijana toimiikoreografi Titta Court.
Kun sairaus on kehossa sisällä, näkymättömissä, sen kanssa voi elää häiritsemättä muita. Tuottamatta kohtaamisen ongelmaa, jossa ihmiset eivät oikein tiedä miten käyttäytyä. Sairas voi kätkeä sairauden sisäänsä.
Ellin sairaus näkyy. Sitä ei voi kätkeä. Sen kanssa voi piiloutua kerrostalohuoneistojen solukkoihin, häpeään, vetäytyä pois. Tai sen kanssa voi tulla esiin. Puhua, työstää, itkeä, huutaa, nauraa.
Elli on ainutlaatuinen poikkitaiteellinen kokonaisuus, jonka tärkein taiteilija on Elli itse.Elli sopii kaikille, se on pysäyttäjä, mutta erityisesti sairauden vuoksi vammautuneille tai muille liikuntavammaisille. Esityksen sopii erinomaisesti ihan tavallisten tallaajienkin katsottavaksi.

PERFORMANSSI ”LEMMIN MINÄ SINUT HANKEEN”
Johanneksen koulu la 29.8 klo 16, 16.30 ja klo 17
Yhteisöllinen performanssi ohjaajana Pirkkoliisa Tikka yhdessä Artimisti -kuoron kanssa.
Lemmin minä sinut hankeen on kuorolaulu Aku-Kimmo Ripatin kirjoittamasta ja Kaj Chydeniuksen säveltämästä oopperasta Karhunainen. Performanssikuoro kutsuu yleisön akustiselle matkalle lepäämään ja nauttimaan. Performanssissa yleisöllä on mahdollisuus päästä kuoron äänten keskelle, kuunnella laulua rentoutuneesti ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Laulun kesto on n.10 minuuttia.
Esiintyjät ovat laulun harrastajia. He ovat valikoituneet vapaan sivistystyön periaatteen mukaisesti Oriveden Opiston monimuotokoulutukseen Monitaiteellinen laboratorio v. 2008-2009. Artimisti-ryhmä on koottu viime syksynä koulutuksen 26-70-vuotiaista opiskelijoista:
Tommi Grönberg, Pia Hirttiö, Sara Holopainen, Anne Kahelin, Kristiina Kivistö-Rahnasto, Irma Koskela, Annu Kröger, Tuula Kröger, Mikko Leino, Pertti Manner, Pirjo Mononen, Olli Nenonen, Tuuli Nenonen, Paula Nurminen, Juha Siltala, Niko Tompuri, Sirpa Uimonen.

sunnuntai 29.8:

ANKAN KANSSA
Tampereen Liikennelaitoksen linja-autoissakeskustan tuntumassasu29.8 klo 13-15
Sattuma johdatti 60+ ryhmän Paul Ankan “Destiny”-kappaleen lumoihin. Improvisaatioon pohjautuvan esityksen ydin voi kiteytyä ilmaisuihin. Ihanaa, älä lähde, kohtalo, rakas, rohkea, ripeä, muisto, vahvuus, hylkäys, happiness, unelma, onni, joie de vivre, life, suloinen haikeus, kaksi kuplaa, tunne-rytmi, pakahdun, nuoruus.
60+ ryhmä on Marjo Hämäläisen perustama yhteisötanssiryhmä, johon kuuluu parikymmentä 60-76-vuotiasta miestä ja naista.

50 LIIKETTÄ
Sorsapuisto su 29.8 klo 15
Tampereen Tanssiva yhteisö aloittaa esityksensä 50 Liikettä pysähtyen sattumavaraisesti eri paikkoihin edeten kohti keskustaa. Taivutus, ravistus, hyppy, pyörähdys ja kierto – siinä lähtökohtia improvisaatiolle, jossa kommunikoidaan ympäristön, katsojien ja toisten tanssijoiden kanssa.
Tampereen Tanssiva Yhteisö on Marjo Hämäläisen vuonna 1999 perustama yhteisötanssiryhmä, joka kokoontunut tanssimaan viikoittain tai kuukausittain. Ryhmän koostumus on vaihdellut tanssijoiden elämäntilanteiden mukaan. Ryhmään kuuluu noin kolmekymmentä 25–70-vuotiasta miestä ja naista.

KATISKA
Pakkahuone 29.8.2010 klo 19
Yhteisötanssifestivaali huipentuu sunnuntai-illan esitykseen Pakkahuoneella. Katiska on musiikkia ja tanssiteatteria yhdistävä teos viidelle nuorelle miehelle. Esitys on rakennettu yhteisötanssinomaisin keinoin, se on saanut loistavan kritiikin. Tanssitaiteilija Raisa Fosterin koreografia. Vain yli 14-vuotiaille. Lue lisää www.rama.fi
Lisätiedot, lippuvaraukset ja ennakkoilmoittautumiset:
kirsi.soini(at)sisasuomentanssi.fi gsm 044 0238138

Scroll to Top