Turvallisemman tilan lupaus

YHTEISÖ TANSSII RY:N TURVALLISEMMAN TILAN LUPAUS

Tämä ohjeistus on laadittu Yhteisö tanssii ry:n hallituksen kesken syksyllä 2020. 

 

Emme salli syrjintää missään muodossa

Syrjintää on mikä tahansa toiminta tai puhe, fyysinen väkivalta ja näkymätönkin käytös, joka on toista alistavaa, vihamielisen ilmapiirin luomista tai uhkailua.

Emme kyseenalaista toisen kokemusta syrjinnästä.

Vältämme oletuksiin ja normeihin perustuvaa puhetta.

 

Kunnioitamme toisiamme ja itseämme

Monimuotoisuus on normi!

Pyrimme tiedostamaan ja välttämään oletuksia.

Jokaisella on oikeus ilmaista itseään kokonaisuudessaan, kuten sukupuoltaan, seksuaalista suuntautumistaan ja taustaansa omalla tavallaan.

   

Kuuntelemme ja annamme tilaa

Huolehdimme että kaikki pääsevät osallisiksi ja otetaan huomioon mahdollisimman hyvin.

Kunnioitamme rajoja – niin omia kuin toisten.

Saa osallistua hiljaisesti ja ottaa taukoja.

Annamme itsellemme ja toisillemme kehorauhan.

 

Saavutettavuus

Tavoitteemme on toteuttaa toimintamme inklusiivisesti.

Toimimme ympäristöissä, jotka ovat mahdollisimman esteettömiä niin fyysisesti kuin myös ilmapiiriltään.

Pyrimme viestimään niin, että saavutettavuus toteutuu mahdollisimman hyvin.

 

Aina saa kysyä, tarkentaa ja korjata!

 

Scroll to Top